top of page

AMMATTITAITOISTA LAULUNOPETUSTA JA ESIINTYMISKOULUTUSTA

 

Sinun äänesi on ainutkertainen. Toista samanlaista ei ole. Siksi ei ole yhdentekevää, miten ääntäsi käytät ja huollat. Kaupasta et saa uutta. Jokainen ansaitsee mahdollisuuden kehittää ääntään ja esiintymistään. Tervettä äänenkäyttöä voi opiskella kaikissa elämänvaiheissa.

 

Ohjaan yksityishenkilöitä ja yritysasiakkaita koko kirjossa. Asiakkainani on pitkälle edenneitä musiikin ammattilaisia ja toisaalta aivan vasta-alkajiakin. Osa haluaa kehittyä kohti seuraavaa konserttia, osa kehittää työpuhettaan. Jollekin on tärkeää saada laulaa vapautuakseen stressistä. Sinä tiedät, mihin kaipaat ohjausta, kerro se minulle!

Yksityiset, viihtyisät opetustilat Helsingin Ylä-Malmilla mahdollistavat joustavien aikataulujen sopimisen sekä rauhallisen oppimiskokemuksen. Tiloihin on esteetön pääsy. Yritysten ja yhteisöjen koulutuksia tulen mielelläni pitämään toimitiloihinne tai järjestän tarvittavan opetustilan sopimuksemme mukaan.

Sovitun tunnin voi vaihtaa etäopetukseksi vielä aivan viime tipassa, jos ilmenee hengitystieoireita. Tulethan tunnille täysin terveenä!

Etäopetus onnistuu Malmilta Miamiin! 

Ota rohkeasti yhteyttä ja kysy lisää!
Sari Anneli Ruokonen, sopraano, laulunopettaja MuM, KM

LAULUTUNNIT YKSITYISOPETUKSESSA JUURI SINULLE

Autan Sinua löytämään terveen, vapaan, luonnollisen oman äänesi. Rohkaisen persoonallista esiintymistapaasi. Musiikin saralla vahva laulutekniikka mahdollistaa heittäytymisen eri tyyleihin niiden vaatimalla tavalla.Opettajana annan Sinulle tilaa olla oma itsesi. Tuen Sinua etsiessäsi ilmaisuasi ja uskallustasi toteuttaa äänellisiä ja musiikillisia haaveitasi sekä vahvistaessasi esiintymistaitoasi.

Musiikin maisterin (Sibelius-Akatemia, laulumusiikin koulutusohjelma) ja kasvatustieteen maisterin (Turun yliopisto, TOKL) tutkintoyhdistelmäni yhdistettynä pitkään laulunopetuskokemukseeni sekä muusikontaipaleeseeni takaavat osaltaan sen, että saat opetuksessani punnittua faktaa kehittymisesi tueksi. Tiede ja taide kulkevat käsi kädessä sekä lauluteknisessä että musiikillisessa ohjauksessani.

Opettajuus on itselleni tietoinen valinta. Loputon kiinnostus ihmisääneen ja monenlaisiin persoonallisuuksiin saa minut innostumaan työstäni aina uudelleen. Asiakkaani ovat eläväisiä ja aikaansaavia ihmisiä, joille sattuu ja tapahtuu, joten Sinäkin sovit joukkoon juuri sellaisena kuin olet!

bottom of page